Joululoma lähenee!

    Ihan ensimmäiseksi mun tarvii kiittää teitä jokaista joka on tänä vuonna ostanut mun koruja, seurannut mua somessa, kommentoinut, jakanut, tykännyt. Te saatte mut tuntemaan iloa ja kiitollisuutta. Te mahdollistatte mulle suunnan kohti itsenäisempää työskentelyä, kohti omasta luovuudestani saatua elantoa.

   Juuri se on mun unelmani, että voisin tuottaa iloa tekemällä asioita mistä itse nautin ja saada siitä siten myös tarvitsemani toimeentulo. Helppoa se ei ole, tiedän sen. Mutta tämä vuosi on näyttänyt sen olevan mahdollista. 

   Olen pystynyt olemaan melkein koko vuoden osa-aikaisena palkkatyössäni, kiitos Kasaamon tulojen. Ja sama jatkuu nyt alkuvuodenkin. Toki se riippuu myös työpaikkani työtilanteesta. Jos kiire pukkaa, voi osa-aikaisuus jäädä. 


   Mietin tätä pitkään vuosi sitten ja laskeskelin voisiko se olla mahdollista. Kun ehdotin asiaa pomolleni, iski melkein paniikki. "Oonko mä ihan hullu! Mitä ihmettä mä nyt oon menny tekemään?" Palkkani on hyvä (näin perus-duunarille) ja pikku-piru olkapäälläni sanoi olevan järjetöntä tiputtaa se taas 10 vuoden takaiselle tasolle. No niinhän se onkin! Mutta tässäpä juuri tulee avuksi teidän ihanien asiakkaiden antama rakkaus Kasaamon koruja kohtaan. 

  Vielä on pitkä matka todelliseen itsensä työllistämiseen ja onko musta edes siihen? Nyt on kuitenkin hyvä näin ja kuten olen elämääni aina elänyt: otan asiat vastaan sellaisina kuin ne tulevat ja teen tarvittavat ratkaisut kun on niiden aika. 

   Tänä vuonna on vielä 3 työpäivää ja jään 3 viikon lomalle 22.12.  Sen ajan ajattelin pyhittää silkalle laiskottelulle ja vapaalle luovuudelle. Odotan sitä kun voin vain levittää tarvikkeet ympärilleni ja antaa flown viedä mennessään.   

  

Vielä pieni ilmoitusasia: 

  Kaikki Kasaamon verkkokaupasta lähtevät tilaukset toimitetaan paketteina 31.12.22  asti!

 




Ihanaa Joulun ja Uuden vuoden aikaa teille kaikille!

Nauttikaa ja rentoutukaa!

         Jennikaisa

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kevät keikkuen tulevi!