Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2022.

Joululoma lähenee!

Kuva
    Ihan ensimmäiseksi mun tarvii kiittää teitä jokaista joka on tänä vuonna ostanut mun koruja, seurannut mua somessa, kommentoinut, jakanut, tykännyt. Te saatte mut tuntemaan iloa ja kiitollisuutta. Te mahdollistatte mulle suunnan kohti itsenäisempää työskentelyä, kohti omasta luovuudestani saatua elantoa.    Juuri se on mun unelmani, että voisin tuottaa iloa tekemällä asioita mistä itse nautin ja saada siitä siten myös tarvitsemani toimeentulo. Helppoa se ei ole, tiedän sen. Mutta tämä vuosi on näyttänyt sen olevan mahdollista.     Olen pystynyt olemaan melkein koko vuoden osa-aikaisena palkkatyössäni, kiitos Kasaamon tulojen. Ja sama jatkuu nyt alkuvuodenkin. Toki se riippuu myös työpaikkani työtilanteesta. Jos kiire pukkaa, voi osa-aikaisuus jäädä.     Mietin tätä pitkään vuosi sitten ja laskeskelin voisiko se olla mahdollista. Kun ehdotin asiaa pomolleni, iski melkein paniikki. "Oonko mä ihan hullu! Mitä ihmettä mä nyt oon menny tekemään?" Palkkani on hyvä (näin perus-d